Nyt kun mikään ei huvita, ainakaan työn teko ja muutekin työteho on alkuvuoden ollut nollassa, niin ajattelin kirjoittaa tarinan.

Työmyyrä

Minulla on työhuoneessani työmyyrä. Aamuisin, kun avaan työhuoneen oven se huikkaa minulle iloiset terveiset. (kuvitan tarinani myöhemmin) Ystävällisesti ja pää kallellaan se katsoo minua, kun avaan s-postin ja käsiposkella niitä lueskelen. Se hetki on muuten ainoa aktiivinen ja tehokas hetki päivästäni puhelimeen vastaamisen lisäksi. Usein myyrä hyppää näppiksen viereen pöydälle ja tuuppaa minua kyynärpäästä, että kyllä se siitä, tartut vain työntekoon, siitä se lähtee. Usein se lisää, että tee tätä hommaa edes pikku hetki, sekin on aina eteen päin. Joskun työmyyräkään ei jaksa tsempata ja se kätkeytyy paperipinon taakse huilaamaan. Käpertyy oikein kippuralle, eikä vastaa kun sitä puhutellaan. Saattaa hiukan ärtyneenä ja silmät sikkaralla vilkaista, mutta kääriytyy taas itseensä ja yrittää häivyttää hälyn korvistaan.

Joskus myyrä karkaa käytävään. Se huhuilee ja naureskelee muiden työhuoneisiin, höpöttää omia kummia juttujaan, joista toiset eivät oikein saa kiinni. Se jatkaa iloista pulputustaan ja salaa toivoo, että olisi muissa tehtävissä, sellaisissa, joissa tällainen käytös ei olisi kummastuttavaa. Pian se kuitenkin pinkaisee takaisin työhuoneeseeni ja puhisee minulle, että tulikin hölpötettyä, nyt kyllä tartut työhön ja vie asiat loppuun! Huokaisten siirrän paperit eteeni, otan kynän käteeni ja jään tuijottamaan ikkunasta.