Hohoo! Viimeisestä postauksesta on yli vuosi. Jos ei lasketa kirjalistaa mukaan. Loki on ollut pitkään salasanan takana ja olen kirjoitellut vain itselleni. Saikun aikaan raapustin tosiaan kahviloissa ja kotonakin vihkooni. Tokenin ja uni tuli takasin parin kuukauden huilin jälkeen. 

Vuosi on kierähtänyt taas työläisenä, vaan vakavissa suunnitelmissa oli opintovapaalle jääminen ensi syksynä. Vaikka työuraa ei ole takana kuin kymmenen vuotta, niin en tuntenut vaihtoehtoa olevan, kuin toisenlaiselle huilitauolle jääminen. Nyt sitten vaan on niin, että taloudellisista syistä en voi. Tälle vuodelle on tulossa niin iso lasku, että ei vaan voi. Summan päättävät ne, ketkä asian parhaiten taitavat.

Hampaat yhteen purren on pakko paarustaa eteen päin, onneksi ei vallan ilman ilonpilkahduksia. Niitäkin työssäni on - onneksi. Ja ystävät ovat rakkaat, voi kuinka tietäisivät miten tärkeitä ovat.

Mutta yksineläjän elämä on yksinäistäkin, vaikka yksin viihdynkin. Paradoksaalista.. perhettä ja eläämää kaipaa ympärilleen, mutta ei usko sen kestävyyteen. 

Mutta jottei taas menisi synkistelyksi, niin vähintään yksi mukava asia joka postaukseen.

Tapasin tänään "firma asiakkaan" viisi viikkoisen vauvansa kanssa. Voi että on ihmisen alku ihana ja isän onni ilmeinen! Aurinko paistoi ja pieni mies siristeli silmiään.

Hyvää kevättä toivotan itselleni ja sinulle, joka olet jotenkin eksynyt tätä lukemaan!