Luulin jo, etten enää tänne kirjoittaisikaan... olen jälleen keskittynyt muiden blogeihin, mutta niidenkin kommentointi on jäänyt. Nyt sain hetkestä kiinni ja sormet taas liikuvat näppiksellä. Kaikkea taas tapahtunut ja yleistila ei niin niin mieltäylentävä - kuin ei viimeisimmissäkään postauksissa - vaan tällä kertaa vakavimmista syistä.

Ei siitä upeasta rakkaudesta mitään tullut. Lähdin kahdeksi viikoksi kisamatkalle ja L. omalle lomamatkalleen - ja loman jälkeen viikon kituuttamisen jälkeen hän sai aatoksensa kakistettua ulos. Olihan se karu juttu, itse kun olisin mielelläni jatkanut, mutta eihän sitä omia tunteitaan voi muuksi muuttaa, toisen mielen mukaiseksi. Nyt silloin tällöin hän aloittaa chatissa jutustelun, joskus on asiaa, joskus ei. Tuntuu, että ihan muuten vaan, ilman taka-ajatuksia. Haluaa pitää paljon ihmisiä ympärillää, ajattelen minä. Ihan ok.

Kuvittelin voivani hyvin, mutta nyt en enää kuvittele. L. eron jälkeen nauroin liikaa ja liian kovaa, oli energinen ja toimelias. Joululomalle oli pakko keksiä jotain tekemistä, joten varasin matkan Thaimaaseen. Ostelin retkipyyhkeitä, Haglöfsin kalliitta juttuja - kivoja, mutta olisi ilmankin tullut toimeen. Kaikki nää rempasta jäänellä lainarahalla.. Kaappasin baarista entisen työkaverini yöksi sänkyyni. Ehdottomasti paras yhden illan suhteeni niiden öööö.. kahden aiemman lisäksi. Eli ei todellakaan tapaistani käytöstä. Vauhti vähän laantui ja lueskelin vanhaan malliin muiden blogeja... Tikun nokasta ja Tuuliwiirin varawenttiilistä luin kirjoittajien kokemuksia bipostaan ja sen alkamisesta... huh-huh... sitten tietysti luin taudinkuvasta asialinkeistäkin. Oma diagnoosi oli valmis... epäilys ainakin. Tosin varsin lievänä, etten oikestaan tiedä, kuuluko taudinkuvaan (avioero sun muut myrskyisät tapahtumat) vai meneekö hoidontarpeen puolelle. Harkinnassa tässä on edelleen työterveyden psykologille meneminen.. niin sinne kuuluu olevan kuukauden jono.. eipä kai siitä haittaakaan olisi. Työkaveri jäi juuri kuukauden saikulle, en haluasi samaa kokea minä. Josko osaisi apua jo aiemmin hakea. Niin olehan sitä hakenutkin, silloin avioeron jälkeen, mutta lähinnä siihen toivottomuuteen toisen itsemurhauhkailujen takia. Apua en kokenut saavani, tukea tai selitystä ja sitten muutinkin kirjat toiselle paikkakunnalle, enkä psykologille enää päässytkään/hakeutunut.

No Thaimaan reissu oli onnistunut, etenkin kun olin yksin matkassa. Oli mulla matkakaverikin, joka extemporee lähti matkaan, mutta hän halusikin samaan petiin, joten kehoitin häntä tekemään omat lomasuunnitlemat siitä eteen päin. Toisellaa lomaviikolla yksi ameriikan ihme sai minut ihastumaan itseensä kehumalla ja ihailemalla minua maasta taivaaseen. Yritin pysyä viileenä, mutta ei siinä aivan nollilla päässyt. Reissun jälkeen hän soitteli ja laiteltiin s-postia ja tekstiviestejä. Nyt on mennyt viikko, eikä ole kaveristä mitään kuulunut. Kumma juttu. Liekö loukkaantunut viime viestistäni vai mitä lienee tapahtunut.. Kyllä hyvä niin, vaikka pieni kutina tuntui kivalta, vaikkei se olisi voinut minhinkään johtaa, niin kuin hänelle aikuismaisesti järkeilinkin.. höh.. mutta realiteetti anyway. Ikäeroakin kevyet 12 vuotta. Heh-heh.

Loman jälkeinen viikko on ollut aivan karmea. Puhun karmeasta lomakrapulasta. Pahinta tässä on mun syömiskäyttäytyminen. Koko ajan pitäisi jotain olla syömässä, vaikka nälästä tietoakaan. Pullaa, karkkia, muroja, mitä vaan. Ihan pakonomaista. Tulee pelottavasti mieleen opiskeluajan syömisongelmat. Ensin laihdutin itseni 55 kiloiseksi (taisi käydä 52 kilossakin) söin jotain....? anoreksiamaista touhua, sitten tuli binge eating, ahmimista, joka olisi kääntynyt bulimiaksi, jos olisin saanut oksennettua. Nyt tuo tuttu ahmiminen on piinannut ja kun paino on kääntynyt nousuun, niin itseinho nostaa päätään samaan tahtiin. Peruutin ensi viikonlopun kisatkin, enkä treeneihin jaksa lähteä. Laitan kaiken flunssa piikkiin, jota ei enää pariin päivään ole ollut. Miten tästä taas noustaan. Pitäisi toi syöminen saada kuriin. Nytkin maha pinkeenä ja ahdistaa.

Jos jaksaisin huomenna mennä jumppaan, niin hien mukana paha olo hiukan valuu ulos. Jos...