Lauantai. Koko päivä on mennyt tosi mukavasti. Aamulla nukuin pitkään. Heräsin puoli yhdeksältä, mutta vanuin sängyssä puolikymmeneen. Suunnitelin jumppaan lähtöä, mutta päätä ja niskaa särki sen verran, että kuvittelin flunssan kolkuttelevan. Varasin jumpan huomiseksi. Piiiitkä aamiainen Hesarin kanssa. Tällaiset kiireettömät aamut ovat parhaita. Mieli hyvä ja tasapainoinen : ) Taidan olla lauantailapsi. Puuhastelin jotain, siivosin keittiötä, latasin astianpesukoneen, suunnittelin pyykinpesua, hiusten värjäystä, kirjan lukemista ja myöhemin kaupungille kahville ja kauppaan. Ihan tavallisia juttuja, mutta ne tuntuvat mukavalta, kun on hyvä olla. En kaipaa edes seuraa, vaikka mietinkin, kenet voisi kahville pyytää. Kaikki kylläkin ovat työkaverin väitöksessä.

Minunkin piti lähteä ja keskiviikkoillalla olinkin vielä menossa. Mutta sitten tuli voimakas tunne, että en jaksa, ei ole voimia. En nähnyt mitään mieltä lähteä juhlimaan toisten kanssa, en kyennyt näkemään itseäni iloisena ja sosiaalisena. Olisi pitänyt kaksi päivää olla toisten kanssa, pois kotoa. Torstain koppiksella käynti mietitytti.. illalla uinninohjaus. Mietin koko päivä, mistä saisin sijaisen. Tuntui, ettei voimia kerta kaikkiaan olisi. En lähtenyt kuitenkaan kenellekkään soittamaan. Joka kerta sinne lähteminen on tuntunut vaikeammalta. Yleesä sinne päästyään tilanne on helpottanut, mutta ei paljoa tällä kertaa.  Olen miettinyt, miten pomolle asian ilmaisisin, etten enää jaksa ohjata. Yritin soittaa torstaina, mutta sitten perjantaina laitoin s-postin.

Hei R!

Yritinkin soittaa sulle, mutta ehkä tää menee helpommin näin s-postilla... Mun on joka kerta vaikeampi lähteä. Se ei vain koske uintia, vaan kaikkea yleensäkin ottaen. Aloitin psykologilla käynnnit, joten sen puoleen askel parempaan on otettu. Töissäkin vielä käyn, mutta mielessä pyörii huilitauko. Yritän tosissani löytää uutta ohjaajaa, joka voisi ottaa minun paikkani jo nyt. Jatkan kuitenkin, siihen saakka. Elämä ei näköjään helpolla päästä..

K

Jotenkin tämän postin lähettäminen vaikutti minuun. En oikein tiedä miten, mutta ehkä se sai minut itseni tajuamaan jollain tavalla asian laidan, että ihan oikeasti kaikki ei ole. Että kyseessä ei ehkä ole normaalia väsymystä, haluttomuutta, jaksamislaiskuutta tjms... Perjantaiaamulla itketti ja silloin tein päätöksen, että en lähde. Niin...torstaina soitti joku tavarantarkastaja, että talon ostajat ovat sellaisen tilanneet ja myyjän pitäisi olla paikalla! Totesin, että en pysty ottamaan kantaa, enkä voi tulla paikalle, soittakaa M:lle. Iltapäivällä tuli viesti, että "älä muru kuvittele, että alan taloasioita hoitamaan". Tääkin vielä..

Hassua, mutta sitten taas eilen kaupan jonossa tuntui siltä, että mitä mää ny vauhkoon. Itseä niskasta kiinni ja siinä se on. Ei tässä kipeitä olla, laiska ja saamaton vaan, niin kuin aina ennenkin. Ja nyt tuntuu ihan hyvältä, mutta nyt onkin lauantai : )