Voiko rentouttavampaa näkymää olla? Pieni mökki järven rannalla, ketään ei missään. Järven ympäri ei mennyt minkäänlaista polkua, mutta vedenpitävät kengät ja pitkät loikat ojien yli mahdollistivat sen kiertämisen. Lämpötila yli 20 astetta, taivaalla ei pilvenhattaraakaan. Se kesä tuli sittenkin, kevät tuntui jääneen välistä. Luonto vielä karu, vaikka koivuissa on jo isot hiirenkorvat.

Järven toisella puolella törmäsimme venevajaan, joka oli parhaat päivänsä nähnyt. Liikuttava näky. Teki mieli viedä vene soutelulle, ties kuinka kauan se oli ollut yksinään.

Joka puolelta kuului korvia huumaava kurnutus. Sammakoita? Ei kai ne noin kovaa ääntä voi pitää? Niitä oli satoja! Uiskentelivat rantavedessä ja kohdatessaan toisensa painivat hetken ja taas kohti uusia kutuapajia! Voi sitä riemua, kevättä rinnassa!

Yksi sammakko tosin oli möksähtänyt jostain, liekö saanut rukkaset, istui vain paikallaan pinnan alle vajonneella laiturilla, vaikka herkullinen itikkakin härnäsi pinnalla. Niin, jos sillä oli statctreeni menossa!

Korkealta vuoristosta virtaavat sulamisvedet uhaten jokavuotisella tulvalla. Pelastukoon ken voi!

Onneksi ei sentään. Evon Salajärven pinta hohti rauhallisen tyynenä. Silloin tällöin vesi loiskahti sammakon hypähtäessä sukelluksiin, vaihteleva kurnutus tuuditti ajatukset.

Tänne vielä myöhemmin kesällä uudestaan.....