"Viimeinen pisara" blogin aloittamiselle oli kirjat. Hyvä kirja, lämmin, hiljainen, pehmeä mukava olopaikka: siinä kokonaisuus joka saa minut hiljaa mielessäni kehräämään ja unohtamaan kaiken muun. Kirjan luettuaan sen kuitenkin unohtaa melko nopeasti ja niinpä päätinkin aloittaa kirjasta kirjoittamisen. Ihan vaan pieniä muistiinpanoja, joihin voi aika ajoin palata. Blogissa ne ovat kuitenkin sivuosassa (Luetut kirjat 2006), joten muutakin jorinaa on tulossa mistä nyt vain jutun juurta keksin. Tähän saakka olen ollut eräänlainen käki, joka munii ajatuksiaan toisten blogeihin sillä erotuksella, että en kampea muita ulos. Vuoropuhelu on antoisaa ja siksi olen pitkittänyt oman blogin perustamista. Olen mielummin sivuosassa, niin kuin kirjanikin, ja luen muiden ihania, riipaseviakin, juttuja niitä silloin tällöin kommentoiden ja omia ajatuksia mukaan laittaen. 

Mutta kirjoista vielä. Usein hyvä kirja jää mieleen aluksi vain fiiliksenä ja irrallisina asioina, mutta toisen tai jopa kolmannenkin lukukerran jälkeen mielessä on tarkemipia muistikuvia ympäristöistä ja henkilöistä ja mielessään voi vaikka kurkata kaapin sisään, jota kirjassa ei avattu. Tiedän, että Taru Somusten Herrasta on tänä päivänä ehkä loppuunkin kaluttu juttu, mutta ei minulle. Olen trilogian lukenut viidentoista vuoden aikana nelisen kertaa Hobitti mukaan lukien. Täytyy tunnustaa, että kerran luin vain mielestäni parhaat palat ja kuljin mm lumoutuneena Lorienin metsissä. Hannibal on toinen kirja, jossa kuljen uudelleen ja uudelleen upeiden rakennusten, taideteosten ja musiikin ympäröimänä. Julmuudet vain korostavat kokemusta. Pikku Prinssistä löytää aina uusia ajatuksia ja yhtymäkohtia omaan elämäänsä.

Jatketaan tästä ja katsotaan, jääkö blogini vain kujeeksi, vai syntyykö jotain pysyvämpää...