hmmm... tänään on ollut varsin mietteliäs päivä ja pahenee iltaa kohti. Aamulla oli ikävän kanssa ihan tyven olo, kunnes Hesarissa oli juttua ruskasta ja kuva Kemijärven rannalta, hehkuvasta Pihlajasta. Ja taas Onni ja Ikävä pistivät painiksi Ikävän päästessä pahasti niskan päälle. Päivän mittaan kun viestiini ei heti vastattu ja heppu viihtyykin siellä, niin *möks*.. Mitä sitten sanoo, että on ikävä ja eikä viihdy siellä. No voi pyhä päivä meikäläistä! Täysin irrationaalista, vähä-älyistä, lapsellista, itsekästä ajattelua... huh-huh.. Mutta johtui siitä tai tuosta, niin mietin mihin tää johtaa tai mihin tällä asetelmalla on edellytyksiä johtaa.. ikäeroa yhdeksän vuotta, minä vanhempi.. toisaalta haluaisin jo siihen seesteiseen vaiheeseen, jolloin jo tunnetaan toisen huonot puolet, riitelytavat ja anteeksianto ja -pyyntötaidoit. Hyvät puolet säilyneet, ihailu muuttunut arvostuksesksi. "Tuo on tuollainen, enkä toivo muuksi muuttuvan ja tuota minä rakastan." Oltais jo tavattu vanhemmat ja ystävät, jännitykset ja ennakkoluulot karistettu. Hyväksynnät saatu, puolin ja toisin.. Malttia, jokainen hetki on tärkeä ja olennainen...